Pilotage and exemption certificates

SV:n hallitus on linjannut omia tavoitteitaan valtion- ja linjaluotsauksen osalta syksyn 2008 aikana. Alla olevat suuntaviivamme olemme sekä suullisesti että kirjallisesti kommunikoineet LVM:lle, Trafille ja ECSA:aan. 

a) Kilpailuttaminen on tarkoituksenmukaisin tapa järjestää luotsaus Suomessa.
Tilanne jossa luotsaus on järjestetty joko monopolina tai avoimena kilpailuna ovat monesta syystä paljon huonompia vaihtoehtoja.
Luotsausliikelaitosten perustamisen yhteydessä annettu päämäärä oli taloudellisen tehokkuuden lisääminen. Tämä päämäärä toteutuisi kilpailuttamalla, jolloin olisi odotettavissa tehokkuuden lisääntyminen, kustannussäästöjen aikaansaaminen sekä palvelujen jatkuva kehittäminen.

 

b) Suhtaudumme positiivisesti englannin kielen käyttöön linjaluotsauskielenä Suomen kauppamerenkulun väylissä edellyttäen, että englanti hyväksytään viralliseksi linja-luotsauskieleksi kaikissa Euroopan kauppamerenkulun väylissä ja satamissa, Kielin kanavaa mukaan lukien. Tämä on asia josta pitää päättää EU-tasolla siten, että taa-taan yhtäläiset toimintaedellytykset kaikille jäsenmaitten aluksille lipusta riippumatta. Tämän kautta turvataan se että Suomen lipun olevalle kauppa-laivasto saa vastaavat mahdollisuudet hankkia linjaluotsikirjat englanniksi Saksassa, Virossa, Venäjällä, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, ym,.  
Edellytämme, että Suomi aktiivisesti ajaa EU-tasoista sääntelyä englanninkielisen linjaluotsauksen hyväksymisestä.

 

 

Haku

Hae varustamoyhdistyksen sivuilta

Suomen Varustamot ry

Yhteystiedot
Henkilöstö

Hämeentie 19
00500 Helsinki, Finland

Hamngatan 8B
22100 Mariehamn, Finland

Puh. 010 841 0500

info@shipowners.fi