Vuoden 2004 EU:n merenkulun valtiontuen suuntaviivojen jatkaminen vuoden 2011 jälkeen
Miksi olemme huolestuneita?
• Vastuu EUn merenkulun valtiontuen suuntaviivoista on siirretty DG Move:sta DG comp:iin
• Mitä tämä vastuualuen siirto tarkoitaa EU:n merenkulkuelinkeinolle?
Suomen tämän hetken merenkulkupolitiikka
• Meillä on nettopalkkajärjestelmä joka on linjassa suuntaviivojen kanssa. Tämä on ollut vallitseva tilanne lastialuksille vuodesta 2000 ja matkustaja-aluksille vuodesta 2005. Suomen järjestelmä toimii siten että ensin varustamo maksaa kaikki ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaalikulut mutta saa ne valtiolta palautuksena takaisin.
• Huomioitavaa on että Suomen muutetunt tonnistoverolain EU-notifiointiprosessi DG Comp:ssa on tänä kesänä 2011 kestänyt puolitoista vuotta.
• Työntekijäliittojen kanssa ollaan vuonna 2009 solmittu sopimus kolmansien maitten meri-miesten käytöstä paikallisin ehdoin suomen lipun alla olevissa aluksissa.
Mitkä ovat vaihtoehdot?
a) Tuen laajentaminen,
• Suuntaviivat voidaan parantaa laajentamalla uusiin alusryhmiin ja toimintoihin.
b) Tuen pysyminen nykytasossaan,
• Vuoden 2004 suuntaviivat voiaan jatkaa nykymuodossaan ajalle 2012-2018 pää-osittain muuttumattomina.
c) Tuen leikkaaminen,
• Suuntaviivat voidaan huonontaa lisäämällä ehtoja ja rajoituksia.
Mikä on muuttunut DG Comp:n myötä?
• Merenkulkusektorin pitää miettiä argumenttinsa uudelleen esitystä ja painotusta.
• DG COMP on vähemmän taipuvainen kuuntelemaan elinkeinopoliittisiä ja kustannus-vaikutuksiin perustuvia argumentteja kuin DG MOVE.
• DG COMP valmistelee yleensä esityksensä valtiovarainministeriömaiseen fiskaali-ajattelutapaan luottaen.
• DG COMP on enemmän taipuvainen vähentämään valtiontukia kuin lisäämään niitä.
Haku
Hae varustamoyhdistyksen sivuilta
Hämeentie 19
00500 Helsinki, Finland
Hamngatan 8B
22100 Mariehamn, Finland
Puh. 010 841 0500
info@shipowners.fi



