Merenkulun kasvihuonekaasupäästöjen vähennystoimet

Tärkeimpiä ihmisen tuottamia kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja dityppioksidi (N2O). Merkittävä päästöjen lähde on fossiilisten polttoaineiden eli hiilen, öljyn ja maakaasun käyttäminen energiantuotannossa ja liikenteessä.

Merikuljetusten osuus maailman kaupasta on 90 %, mutta merenkulun osuus CO2 päästöistä on globaalisti vain 2,7 %. Merenkulkuelinkeino on sitoutunut vähentämään osaltaan kasvihuonekaasupäästöjä. Tärkeätä on, että päästöjä vähennetään nimenomaan sektorin sisällä ja kustannustehokkaalla tavalla. Päästövähennystoimenpiteiden ei tule rajoittaa merikuljetuksia, maailman kauppaa ja globaalia taloudellista kasvua.

YK:n alainen merenkulkujärjestö IMO on oikea taho sääntelemään luonteeltaan globaalia merenkulkua ja merenkulun kasvihuonekaasupäästörajoituksia. IMO:n tulee tehdä tiivistä yhteistyötä YK:n ilmastoneuvotteluiden kanssa, mutta pitää kiinni omista periaatteistaan, joista tärkein on aluksen lipusta riippumaton tasapuolisuus. Merenkulun luonteesta johtuen päästövähennyskeinojen tulee olla globaaleja ja alueelliset ratkaisut eivät tule elinkeinon kannalta kyseeseen.

IMO valmistelee kasvihuonekaasupäästöjen osalta teknisiä (Energy Efficiency Design Index EEDI) ja operatiivisia toimenpiteitä (Energy Efficiency Operational Indicator EEOI; Ship Energy Efficiency Managemant Plan SEEMP) sekä taloudellisia ohjauskeinoja. EEOI on varustamoille suunnattu vapaaehtoinen energiataloudellisen operoinnin työkalu. SEEMP:n tarkoitus on hallinnoida laivan energiatehokkuutta ja sitä suunnitellaan pakolliseksi kaikille yli 400 GT laivoille.

Euroopan komissio odottaa IMO:lta päätöksiä päästövähennystavoitteista vuoden 2011 loppuun mennessä ja on ilmaissut aloittavansa alueellisen järjestelmän valmistelun, jos IMO epäonnistuu tässä tavoitteessa. Varustamoelinkeinon kannalta globaali järjestelmä on ehdottomasti parempi vaihtoehto.


Merenkulun kasvihuonekaasupäästöjen taloudelliset ohjauskeinot

Eurooppalainen standardityö koskien kuljetuspalveluista aiheutuvien energiakulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen laskenta- ja ilmoitusmenetelmiä

CEN (European Committee for standardization) valmistelee standardia kaikkien liikennemuotojen energiakulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen määrittämiseksi sekä yhtenäisen ilmoitusmenetelmän luomiseksi. Standardi valmistunee vuoden 2012 loppuun mennessä.

 

 

Haku

Hae varustamoyhdistyksen sivuilta

Suomen Varustamot ry

Yhteystiedot
Henkilöstö

Hämeentie 19
00500 Helsinki, Finland

Hamngatan 8B
22100 Mariehamn, Finland

Puh. 010 841 0500

info@shipowners.fi