Muut merenkulun päästöt ilmaan
Pienhiukkaset (particulate matters PM)
Pienhiukkaset ovat läpimitaltaan alle 2,5 mikrometrin kokoisia hiukkasia, joiden lähteitä ovat liikenteen pakokaasupäästöt, teollisuus, energiantuotanto sekä puulämmitys. Suoria pienhiukkaspäästöjä ei toistaiseksi rajoiteta merenkulussa, mutta MARPOL-yleissopimuksen uudistetun ilmansuojeluliitteen (liite VI) avulla vähennetään alusten rikki- ja typpipäästöjä ilmaan. Polttoaineiden rikkipitoisuutta vähentämällä pyritään myös alentamaan laivaliikenteestä aiheutuvia hiukkaspäästöjä.
Pienhiukkaspäästöjen vähentämisestä käydään epävirallisia keskusteluja merenkulun puolella ja myös Euroopan komissio pyrkii parantamaan ilmanlaatua pienhiukkaspäästöjä rajoittamalla. Kaikista ilmansaasteista pienhiukkasilla arvioidaan olevan suurin merkitys terveyteen. Musta hiili on pienhiukkanen, joka vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen. Merenkulun mustan hiilen päästörajoituksia on ehdotettu arktisille alueille.
Musta hiili (black carbon BC)
Mustaa eli epäorgaanista hiiltä syntyy hiilivetyjen epätäydellisessä palamisessa rinnan orgaanisen hiilen kanssa. Yhdessä ne muodostavat nokea. Musta hiili lämmittää ilmastoa, toisin kuin orgaaninen hiili, jolla on ilmastoa viilentävä vaikutus. Musta hiili aiheuttaa lämpenemistä kahdella tavalla; ilmakehässä se imee itseensä auringonsäteilyä ja lämmittää näin ympäröivää ilmaa ja maahan laskeutuessaan se tummentaa vaaleat lumi- ja jääpinnat aiheuttaen niiden sulamista sekä muuttaen alueen heijastuskykyä.
Halonit ja CFC
Halonit ovat bromia sisältäviä yhdisteitä, joita käytetään palosammutusaineina. Kaasumaisia CFC-yhdisteitä (chlorine-fluorine-carbon) on käytetty kylmäkoneissa kauppanimellä freoni. Halonien ja CFC-yhdisteiden on todettu tuhoavan ilmakehän stratosfäärin otsonikerrosta. Tämä otsonin hajoaminen johtaa otsonikerroksen ohenemiseen eli otsonikatoon, joka on voimakkainta maapallon navoilla ja niitä ympäröivällä alueilla. Molemmat ovat myös kasvihuonekaasuja.
MARPOL-yleissopimuksen mukaan aluksiin ei saa asentaa uusia palonsammutuslaitteita, joissa sammutusaineena käytetään haloneja. CFC:tä sisältävien uusien jäähdytyslaitteiden, eristeiden ja muiden materiaalien asennukset on kielletty. HCFC:n käyttö on sallittu vuoteen 2020 asti.
VOC
Säiliöalusten lastauksessa ja purkauksessa ilmakehään joutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (Volatile Organic Compounds, VOC) määrää voivat satamavaltiot rajoittaa antamalla määräyksiä koskien yhdisteiden talteen ottamista lastausterminaaleissa.
Haku
Hae varustamoyhdistyksen sivuilta
Hämeentie 19
00500 Helsinki, Finland
Hamngatan 8B
22100 Mariehamn, Finland
Puh. 010 841 0500
info@shipowners.fi



