Etusivu     Yhdistys     Yhteystiedot     Linkit     Info     www.seaventures.fi  
Ajankohtaista
Kirje EU-komissiolle laivapolttoaineen rikkipitoisuudesta
SUOMEN KAUPPALAIVASTON TULEVAISUUS ON TURVATTAVA

SUOMEN KAUPPALAIVASTON TULEVAISUUS ON TURVATTAVA

Suomen Varustamot ry, Suomen Merimies-Unioni SMU ry ja Suomen Konepäällystöliitto ry ovat jo sopineet ulkomaanliikenteen kauppamerenkulun vakauttamiseen tähtäävistä työehtosopimusratkaisuista, joiden tarkoituksena on omalta osaltaan turvata erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja alati kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa kamppailevan suomalaisen kauppalaivaston tulevaisuus. Solmitut työehtosopimukset ovat voimassa helmikuun loppuun 2012.

Osana työehtosopimusratkaisuja osapuolet sopivat myös keinoista, joilla turvataan ammattitaitoisen alushenkilökunnan saatavuus suomalaisilla lastialuksilla, eli siitä, millä ehdoin varustamot voivat käyttää EU:n ulkopuolisia merenkulkijoita suomalaisilla lastialuksilla tilanteessa, jossa suomalaisista merenkulkijoista on pulaa ja jossa rekrytointivaikeuksien odotetaan vain kasvavan.

Kolmas suomalainen merenkulkijajärjestö Suomen Laivanpäällystöliitto ry on myös vastikään hyväksynyt sopimuksen EU:n ulkopuolisen työvoiman käyttämisen ehdoista.

Ulkomaisiin merenkulkijoihin sovelletaan Suomen lainsäädäntöä sekä soveltuvin osin suomalaisia työehtosopimuksia. Heidän osuutensa varustamon Suomen lipun alla olevilla aluksilla työskentelevistä työntekijöistä voi olla enintään kolmasosa ja heitä voidaan käyttää kaikissa aluksen henkilöstöryhmissä. Ulkomaalaisten työtekijöiden työsopimussuhteet tulevat olemaan määräaikaisia, kestäen normaalisti 6 kuukautta ja heidän palkkatasostaan sovitaan aluskohtaisissa neuvotteluissa liikennealueittain. Ulkomaalaisten työntekijöiden käyttämisestä sopiminen edellyttää sitä, että varustamon Suomen lipun alla olevien alusten määrä kasvaa, eli varustamo tuo Suomen lipun alle uusia aluksia. Näin ollen ulkomaalaisten merenkulkijoiden käyttäminen ei saa myöskään johtaa entisten työntekijöiden irtisanomisiin saati lo-mauttamisiin. Muissa EU- ja ETA-maissa tällaisen työvoiman käyttäminen kansallisilla aluksilla on ollut jo pitkään mahdollista.

Ne varustamot, joiden kanssa sovitaan ulkomaisen työvoiman käytöstä, sitoutuvat samalla lisäämään suomalaisten harjoittelijoiden paikkoja aluksilla. Tällä edistetään suomalaisten merenkulkijoiden saatavuutta ja koulutusta.

Merenkulun työmarkkinajärjestöt esittävät nyt, että valtiovalta toteuttaa pikaisesti ja vielä tämän syksyn aikana lupauksensa antaa Eduskunnalle tonnistoverolainsäädännön uudistamista koskeva lakiesitys, joka on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja joka mahdollistaa keski-iältään melkein 20 vuotta vanhan suomalaisen lastialustonniston uudistamisen. Muissa EU-maissa vastaavien alusten keski-ikä on noin 12 vuotta.

Luotettavan ja ajanmukaisen kauppalaivaston sekä osaavien merenkulkijoiden saatavuuden turvaaminen on huoltovarmuutemme kannalta ensiarvoisen tärkeää, sillä Suomi ja sen ulkomaankaupan toteutuminen ovat täysin riippuvaisia toimivista ja omavaraisista merikuljetuksista.

Lisätietoja antavat:

Varatoimitusjohtaja Hans Ahlström, Suomen Varustamot ry, puh. 040-725 7110
Puheenjohtaja Simo Zitting, Suomen Merimies-Unioni ry, puh. 0400-813079
Järjestösihteeri Reima Angerman, Suomen Konepäällystöliitto ry, puh. 0400-417757
Toiminnanjohtaja Pekka Partanen, Suomen Laivanpäällystöliitto ry, puh. 0400-707682



Takaisin uutisotsikkoihin

Verkkosivujen rekisteriseloste | Yksityisyyden suoja | Käyttöehdot | Puhelintallenteiden rekisteriseloste